Minusta CV Media & Kuvat Kaverit Ota yhteyttä   Alkuun
 
 

 


 

 

 

 

 

Minusta ja tekemisistäni "lyhyesti" vähän niinku "blogaten":

Olen syntynyt Keski-Savossa Varkaudessa v. 1981. Molempien vanhempien kautta sukujuuret ovat kuitenkin Etelä-Savossa, Saimaan rannalla, Puumalassa. Peruskoulun ja lukion olen käynyt Varkaudessa. Näinä vuosina harrastuksia oli laidasta laitaan, mutta pääharrastuksena oli maastohiihto. Myöhemmin pitovoiteet jämähtivät kuitenkin pahasti pururataan kiinni ja hiihto sai väistyä muiden "kaikenmaailman hössötysten" tieltä. Varkauden aikana tehtiin jo muutamia näytelmiä ja pieniä esiintymisiä. Voi vitsi että oli hauskaa!

Armeijan kävin 2000–2001 Joensuussa ja Haminassa (RUK), jonka jälkeen istahdin hetkeksi äidin kanssa miettimään että "mitähän sitä tekis." Mietiskely johti siihen että olin vuoden kouluavustajana ja suoritin kasvatustieteen apron avoimessa yliopistossa. Tuona vuonna Varkaudessa tehtiin upea Showtime -musikaali. Seuraavana kesänä 2002 avautuivat sitten Lapin yliopiston ovet ja alkoivat kasvatustieteen, luokanopettajan opinnot. Jee!


2002-2008

Rovaniemellä alkoi sitten tapahtua. Teatteri imaisi minut mukaansa kuin Hoover kärpäsen kakan. Lisäksi oli Lapin Vangit -bändi Härkinin Jussin ja kumppaneiden kanssa, Ylioppilasteatteria, Omeletti -miesvoimisteluryhmää etc. etc. Mun ja Koiviston Antin tutustuminen oli hupaisa juttu ja jäimme varmasti Lapin yliopiston sukupolvelle 02–07 mieleen, sen verran materiaalia; vitsejä, lauluja ja esiintymisiä meille noina vuosina kertyi. Myös tutustuminen Hannu Frimaniin oli merkittävä juttu, Frimanin tuella ja ohjauksessa keikkojen määrä lisääntyi niin teatterin, stand upin kuin juontojenkin osalta. Frimanin hommissa parhaita kokemuksia olivat Konttisen kesäteatterin kesät ja Doriksen pikkujoulukabareet, molemmat jatkuvat edelleen. Vuonna 2007 keväällä valmistuin yliopistosta ja omistin sen jälkeen asiat enemmän tai vähemmän esiintymiselle, tehden toki opettajan töitä sijaisena. Syksyllä 2007 asiat johtivat siihen että Pekka Jalavan pyynnöstä aloitin toimimisen Comicon stand up -iltojen isäntänä. Upeita vuosia, kerta kaikkiaan!


2008-2009

Näyttelijäntyö on kuitenkin ehdottomasti se ykkösjuttu!! Näyttelijäntyötä hain ja pääsin opiskelemaan lukuvuodeksi 2008–2009 Lahden kansanopiston teatterilinjalle. Vuosi oli yksi elämäni hienoimmista, erittäin opettavainen ja kasvattava sekä ammatillisesti että henkisesti. Sain paljon vastauksia mieleni kysymyksiin ja tunne tuon vuoden jälkeen on se, että oikealla tiellä ollaan - ei perillä - vaan matkalla, oikeaan suuntaan. Toiminnalla on suunta!

Kesällä 2009 näyttelin Teatteri Eurooppa Nelosen kesäteatterissa Äänekoskella. Elokuussa 2009 aloitin näyttelijäharjoittelijana Hämeenlinnan teatterissa. Pikku Kakkosen kanssa aloitin työt loppuvuodesta 2009 ja juontaja ruudussa minusta tuli 4.1.2010. Syksyllä 2009 aloitin myös uudelleen opiskelemaan, Jyväskylän avoimessa yliopistossa suoritan nimittäin draamakasvatuksen aineopintoja, tarkoituksena valmistua draamaopettajaksi (ent. ilmaisutaidon opettaja) 2011. Talvi 2009-2010 on ollut siis erittäin työntäyteinen.

Pikku Kakkosella hommat lisääntyivät talven aikana juontamisesta ja juontojen käsikirjoittamisesta myös muuhun, sillä olen mukana käsikirjoittamassa ja suunnittelemassa kahta uutta lastensarjaa. Ruutuun molemmat ovat tulossa 2011. Niistä lisää myöhemmin...


2010-2011

Hämeenlinnan tomut kopistelin jaloistani kesän korvalla 2010. Hämeenlinnan teatterissa tuli tehtyä kolme täysin toisistaan erilaista proggista. Viulunsoittaja katolla (Fedkana) oli upeista upein klassikkomusikaali ja versiomme oli perinteinen mutta silti raikas. Villit Vuodet (Ilmona) paikkaus oli hieno kokemus upeassa, suositussa musikaalissa. Gulliverin jäljillä (Gulliver) oli urani vaikein ja sitä kautta omalla tavallaan opettavaisin työ, etenkin pääkoppa tuulettui ja kestävyys kasvoi haastavissa olosuhteissa. Toivottavasti visiitti Hämeenlinnaan ei jäänyt viimeiseksi. Talossa on upea henkilökunta ja korkea teatteritaiteellinen taso.

Kesällä 2010 sain mielenkiintoisia työkokemuksia. Lasten kesätapahtuma Vekara-Varkauden maskotti-juontaja Lehtevämiehen rooliin hyppäsin kesäkuussa. Vanhan kotikaupungin kutsu tuli minulle iloisena yllätyksenä ja otan Lehtevämiehen roolin suurena kunnia-asiana. Tikanmäen Petri jäi "eläkkeelle" Lehtevämiehen hommista ja hänen suuriin saappaisiinsa tuli astuttua. Lehtevämies on palkitun ja arvostetun kirjailija-sanoittaja Jukka Itkosen luoma hahmo, ja arvostan tältäkin osin kutsua rooliin suuresti.

Kesän 2010 kruunasi ohjaustyö Haminan teatterin kesäteatteriin. Hamina Bastionin hienossa miljöössä ohjasin Virtasen Kimmon sovituksen Lumikista ja seitsemästä kääpiöstä. Siitä tuli ihan älyttömän hyvä!! Ja Lumpparin ensi-illan jälkeen nautinkin sitten ensimmäisestä kesälomastani seitsemään vuoteen.

Syksyllä 2010 olin taas monessa mukana. Pikku Kakkosen tekeminen jatkui useamman projektin voimalla. Tampereella kävin siksi parin viikon välein. Samoin Jyväskylässä käynnit jatkuivat draamakasvatuksen opintojen puitteissa. Hannu Frimanin Free Production työllisti minua näyttelijän- ja koomikonhommilla ainakin Rovaniemellä, Levillä ja Luostolla. Muurolassa, Rovaniemellä vedin kerran viikossa kansalaisopiston teatteriryhmää Nätin Kölvit, joiden kanssa valmistettiin näytelmä Tulitikkuja lainaamassa. Lapin ylioppilasteatteriin ohjasin kevään 2011 ensimmäisen ensi-illan Mummun saappaassa soi fox ja olin mukana Improvisaatioryhmässä Tyhjän päällä. Vielä kun tuohon lisää opettajansijaisuudet, ammattikoulun viestinnän ja vuorovaikutuksen opettamisen ja muut keikat niin johan siinä oli tekemistä yhdelle talvelle... Laulutunnitkin aloitin taas, joten sekään harrastus ei jäänyt paitsioon. Siinä ainakin osa tekemisistäni talvikautdella 2010-2011. Niin ja Napapiirin hiihdossa 60km taittui vapaalla tyylillä, epäonnistuneella voitelulla, aikaan 4.43. Niin ja esim. Pirunpelto sarjan kolmoskauden kuvauksissa tuli vierailtua poliisin roolissa, tämä ruudussa 2012.

Seuraavat työpaikkani löytyvät Savosta ja Satakunnasta, jossa en ole muuten ennen toiminutkaan. Ensin tehdään kesäteatteria Kuopiossa, Tahtiteatterin pyörittämässä Kuopion Uudessa Kesäteatterissa Rauhalahdessa. Siellä kappaleena nähdään Olen suomalainen! -musikaali. Alkukesästä piipahdetaan taas Lehtevämiehenä Varkaudessa, aina iloisessa Vekara-Varkaus -lasten kesätapahtumassa. Syksyllä 2011 on edessä muutto Raumalle, kun toimin näyttelijäharjoittelijana Rauman kaupunginteatterissa. Syyskaudella ensi-iltaan tehdään  musikaali My fair lady ja farssi Vaimoni on toista maata.

Muuten rullaluistelen, pyöräilen, pelailen biitsiä ja heittelen frisbeegolfia lumen tuloon asti, sitten vaihdetaan taas sukset alle. Jos lumi suo.


Jatkoa seuraa...