| |
Villen työt tällä hetkellä:
Rauman kaupunginteatteri
raumanteatteri.fi
Pikku Kakkonen
YLE TV2, lastenohjelmat
yle.fi/pikkukakkonen
Katso myös video
|
Ville tässä terve!
Etsitkö näyttelijää, laulajaa, juontajaa, esiintyjää, ohjaajaa, käsikirjoittajaa, ilmaisutaidonopettajaa? Vai etsitkö ihan minua? Joka tapauksessa, olet oikeassa paikassa. Tervetuloa sivuilleni!
Olen laulutaitoinen kolmekymppinen näyttelijä. Minulta irtoaa myös vitsi tai pari ja pystyn esimerkiksi hoitamaan koko illan juonnon tai isännöinnin. Tavoite on aina saada aikaan rento ja hykerryttävä tunnelma tilaisuuteen kuin tilaisuuteen.
Opintoja on toistaiseksi takana Lapin yliopistosta (KM) ja Lahden kansan-opistosta (Teatterilinja), Jyväskylän yliopistoon suoritan hitaasti kiiruhtaen draama-kasvatuksen (ilmaisutaidon opettajan) aineopettajan opintoja.
Näyttelijän kokemusta on kertynyt muun muassa Teatteri Eurooppa Nelosesta, Hämeenlinnan teatterista, Konttisen kesäteatterista, Tahtiteatterista ja Rauman kaupunginteatterista. Myös tv-sarjavierailuja on takana. Ohjaajana olen toiminut muun muassa Haminan teatterissa ja Lapin ylioppilasteatterissa. Pikku kakkosessa juonnan maanantaiaamuja sekä käsikirjoitan muita ohjelmia. Siispä, telkkari auki tai teatteriin!
Ota yhteyttä!
Ville Kiljunen, ihan mukava mies
Kasvatustieteen maisteri,
Näyttelijä,
Juontaja
|
|